Gulag vankileirien saaristo – 1918 – 1956 taiteellisen tutkimuksen kokeilu

Kuvaus

Pakkotyöleirit olivat neuvostotodellisuuden musta aukko. Niistä ei puhuttu, virallisesti niitä ei ollut olemassa. Niihin lähetettiin miljoonia ihmisiä. Jotkut palasivat, monet eivät. Eloon jääneisiin kuului Aleksandr Solženitsyn, joka oli kärsinyt kahdeksan vuoden tuomion eri leireissä ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Hän halusi puhua. GULAG – vankileirien saaristo perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin ja yli kahdensadan muun ihmisen kertomuksiin. Teos piirtää lavean ja järkyttävän kuvan leirien ja vankikuljetusten oloista, nälkään ja työhön näännyttämisestä, mielivallasta ja eloon jäämisen keinoista. GULAG – vankileirien saaristo alkoi ilmestyä Ranskassa vuonna 1973, minkä jälkeen Nobel-palkinnon saanut kirjailija Solženitsyn karkotettiin kotimaastaan. Vaikka teos ei siellä koskaan saanut julkaisulupaa, sen sanoma levisi ja synnytti kriittisen uudelleenarvioinnin tarvetta sekä Neuvostoliitossa että sen ulkopuolella. Neuvostojärjestelmän luhistumiseen vuonna 1991 on myös GULAG omalla tavallaan vaikuttanut. GULAG – vankileirien saariston suomenkielisen käännöksen ensimmäinen nide julkaistiin Ruotsissa vuonna 1974 sen jälkeen kun Solženitsynin suomalainen kustantaja oli hylännyt teoksen. Kaksi myöhempää osaa julkaisi tamperelainen pienkustantaja. Kaikki kolme ovat jo pitkään olleet keräilyharvinaisuuksia. Nyt GULAG – vankileirien saaristo ilmestyy lyhentämättömänä yksiosaisena laitoksena. Sofi Oksanen haluaa toimittaa teoksen uudelleen suomalaisten lukijoiden ulottuville, koska sen sisältö on edelleen ajankohtainen. Pakkotyöleirit muistetaan Stalinin ajan ilmiönä, mutta Stalin ei niitä keksinyt eivätkä ne kadonneet hänen kuollessaan. Gulag ei ole loppuunkirjoitettu historian luku. Gulag elää edelleen venäläisten mielenlaadussa.