Kuvaus
Kirjassa hyvin lievä hajusteen tuoksu. Kunnoltaan kyllä aivan hyvä, ihan pientä käytössä syntynyttä kulumaa. Takakannessa pieni pintanaarmu.
MONIPUOLINEN OPAS KASVIEN TAIKAMAAILMAAN
Poimulehteä rakkauden houkuttelemiseen, rosmariinia muistiin virkistämiseen, nokkosta pahoja henkiä vastaan… Kasvit
ovat terveellistä ravintoa, mutta ne vaikuttavat myös mieleen ja
kehoon. Ne voivat esimerkiksi lievittää masennusta, kohottaa
mielialaa ja parantaa keskittymiskykyä. Monilla tutuilla kasveilla
on myös taikavoimia.
Kasvien salaiset voimat on kiehtova tietopaketti kasvien taikaominaisuuksista. Kirja esittelee taiat, loitsut ja uskomukset, joilla
kasvien magiset voimat houkutellaan esiin. Lisäksi perehdytään
wiccoihin, noitiin, samaaneihin ja druideihin taikojen harjoittajina sekä kasveihin liitettyjen uskomusten historiaan.
Kirja on myös kattava opas kasvien rohtokäyttöön. Monilla kasveilla on todettu olevan myönteisiä terveysvaikutuksia: raparperi
ja inkivääri lisäävät elinvoimaa. Sitruunamelissa, mäkikuisma,
salvia ja laventeli rentouttavat ja tuovat apua unettomuuteen.
Nokkonen parantaa vastustuskykyä ja kaura auttaa alentamaan
kolesterolia.
Professori, kasvitieteilijä Sinikka Piippo on opettanut luonnonkasvien hyötykäyttöä 1980-luvun lopulta alkaen. Lukuisten
artikkelien lisäksi hän on kirjoittanut kirjasarjan Lääkeyrtit 1–4.
Hänet on palkittu Suomen tietokirjailijoiden Tietokirjailijapalkinnolla 2006.


Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.