Mäkelä, Hannu

Hyvä jätkä : Kertomus

Tuotteiden kokonaismyynti: 0

Vain 1 kappale jäljellä

7,00

Varastossa

Jaa

Ships From: Suomi

Myyjä: Kirjavehka Tuotetunnus (SKU): PAI-263108164946-927 Osasto:

Kuvaus

Hyvä jätkä on kertomus vuonna 1895 syntyneestä helsinkiläispojasta ja hänen kasvuympäristöstään. Johannes Viktor Fri on asunut koko lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa Busholmenilla eli nykyisellä Jätkäsaarella. Viktor-isä on kalastaja, äiti Maria taas siivoaa ja pyykkää. Isä kuolee, kun Johannes on alta viiden vanha, mutta äiti ja poika jatkavat elämää saarella pienessä kalastajamökissä. Äiti soutaa aamuisin töihin mantereelle ja poika pääsee kouluun samalla kyydillä.

Lukemisesta tuleekin yksi tärkeä kiintopiste; äidistä, työstä, koulusta ja kalastamisesta toiset. Ja merestä! Meri erottaa ja yhdistää, ottaa ja antaa; meren kanssa on opittava elämään.

Johanneksen lapsuus luovii suurlakon ja vaikeiden vuosien karikoissa, kunnes äiti alkaa sairastella ja koulu jää. Kun äitikin kuolee, poika on kuudentoista. Johannes on äkkiä aivan oman itsensä varassa.

Hyvä jätkä on kertomus paitsi kasvusta aikuisuuteen myös siitä, miltä tuntui asua saaressa aivan Helsingin kupeella sata vuotta sitten. Luonnontilaisen saaren ja Bulevardin korkeiden talojen väliset erot näyttävät valtavilta. Nämä kaksi eri maailmaa joutuvat silti kohtaamaan. Työ vie Johannesta niin apupojaksi leipomoon kuin liimatehtaaseen, suutarinverstaalle, satulasepän oppiin, hantiksi rakennuksille, työmieheksi panimoo, ja lopulta laivoja lastaamaan. Busholmen liitetään mantereeseen, kun uutta satamaa aletaan rakentaa. Tällekin työmaalle Johannes pääsee ja muuttaa siten itse elinolosuhteitaan. Myös maailmansota vaikuttaa saaren idylliin. Mutta suurimmat muutokset ovat marraskuussa 1917 vasta edessä. Millainen elämästä vielä olisi tuleva?

Lisätiedot

Tekijä

Mäkelä, Hannu

Kustantaja Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus
Hylly 309E
Painos 1
Painovuosi 2009
Sivumäärä 314
Sidosasu Sidottu kansipaperi
Kieli Suomi
Kuntoluokka K3 (hyvä)
ISBN 9789522233967
Ikä Painettu 17 vuotta sitten
Lukuaika Arviolta 8 t 54 min lukemista

Kansilehti, Sidottu, K3... Mitä nämä termit tarkoittavat?

Sidosasu, kuntoluokka tai jokin muu sana askarruttaa? Selitämme ne kaikki oppaassamme.
Lue lisää →

Kirjavehka
Planeetta -antikvariaattien postitusvarasto

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Hyvä jätkä : Kertomus”
No shipping rates are available for this product.